KANSANEDUSTAJAEHDOKKAAMME 2027

Henri Sorvali

Henri Sorvali

Henri Sorvali – Jyväskylä

 

Henri Sorvali on 34-vuotias Jyväskyläläinen LVI-asentaja. Hän toimii Perussuomalaisten Keski-Suomen piirin puheenjohtajana sekä Perussuomalaisten puoluevaltuutettuna. Sorvalilla on kokemusta paikallis- ja aluepolitiikasta

 

– Poliitikan painopisteinäni tulee olemaan kansallismielisyys ja perhepolitiikka sekä koko Keski-Suomen alueen tinkimätön puolustaminen asiassa kuin asiassa, Sorvali kertoo.

 

 

 


Janne Luoma-aho

Janne Luoma-Aho

Janne-Luoma-aho – Jyväskylä

Jyväskyläläinen Janne Luoma-aho, 50 vuotta, toimii palomestarina ja on pitkään työskennellyt pelastustoimen parissa. Hän on Jyväskylän kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja, aluevaltuutettu sekä jäsen maakuntahallituksessa ja Kuntaliiton hallituksessa. Luoma-aholla on laaja kokemus paikallisesta ja alueellisesta päätöksenteosta sekä turvallisuussektorin asiantuntemusta.

 

– Keski-Suomessa on valtavasti potentiaalia, ja haluan olla mukana luomassa alueelle uusia mahdollisuuksia työllisyyden ja elinvoiman vahvistamiseksi, Luoma-aho kertoo
Turvallisuus on yhteiskunnan perusta, ja sen kehittäminen on minulle sydämen asia.


Jouni Kotiaho

Jouni Kotiaho

Jouni Kotiaho – Jämsä

Jämsäläinen Jouni Kotiaho on 68-vuotias jo kerran kansanedustajana toiminut yrittäjä sekä pitkän linjan kunnallis- ja aluepolitiikan vaikuttaja. Kotiaholla kokemusta löytyy niin valtakunnanpolitiikasta, yrittäjyydestä kuin paikallisesta päätöksenteosta.

Kotiaho tunnetaan erityisesti yrittäjyyden, alueellisen elinvoiman, liikenteen sekä tavallisten suomalaisten arkea koskevien asioiden esillä pitämisestä.

– Tärkeintä politiikassa minulle on suomalaisten hyvinvoinnin, turvallisuuden ja työn arvostuksen puolustaminen. Haluan olla rakentamassa Suomea, jossa päätöksenteko perustuu realismiin, vastuulliseen taloudenpitoon ja kotimaisen työn arvostamiseen.

 


Jukka Haaparanta

Jukka Haaparanta

Jukka Haaparanta – Jämsä

Jukka Haaparanta Jämsän Hallista on 56-vuotias evp.Opistoupseeri, joka toimii nykyisin Lähi-/Ensihoitajana.

Politiikassa Haaparanta on neljännen kauden kaupunginvaltuutettu, toisen kauden hyvinvointialueen valtuutettu sekä aluehallituksen jäsen.
Lisäksi hän toimii puoluevaltuutettuna ja puolueen sote työryhmässä.

 

– Päätöksenteossa pitäisi aina huomioida niiden vaikutus ihmisten arkeen ja hyvinvointiin.
Erityisesti sote asioissa pitäisi keskiössä olla asiakkaat ja asiakastyötä tekevä henkilöstö.

 


Kaisa Garedew

Kaisa Garedew

Kaisa Garedew – Jyväskylä

Kaisa Garedew on Jyväskyläläinen 48-vuotias kansanedustaja, perheenäiti, lähihoitaja sekä tradenomiopiskelija. Politiikassaan Garedew haluaa tehdä päätöksiä tavallisen kansalaisen arjen helpottamiseksi, kuten autoilun kustannusten vähentämiseksi sekä turhan byrokratian ja verotuksen keventämiseksi.

 

– Suomi on suomalaisten maa, ja täällä tulee suomalaisten pystyä asumaan ja elämään turvallisesti. Maahanmuuttoa tulee kiristää, ja rikollisilla täällä ei ole sijaa. Suomalaisten rahat kuuluvat suomalaisille, ja niiden hassaaminen turhanpäiväisyyksiin on lopetettava.

Eduskunnassa on vaikutettava aktiivisesti päätöksiin ja ajettava Keski-Suomen etua rohkeasti. Hyvä sosiaalinen verkosto ja yhteistyö läpi puolueiden helpottaa edunvalvontatyötä. Keski-Suomeen on saatava myös ensi kaudella tieinvestointeja ja pidettävä maakunta elinvoimaisena, mihin sisältyy esim. lentoliikenteen turvaaminen sekä kyläyhteisöjen puolustaminen.

Tällä hallituskaudella saimme yli 80 miljoonalla tiehankkeita Keski-Suomeen sekä pidettyä maakuntien lentoliikenteen tuettuna. Vaajakosken ohitustien rahoituksen varmistaminen vaatii todennäköisesti työtä vielä seuraavankin vaalikauden puolella.

Ensi kaudella edessä on valtionosuusuudistus sekä hyvinvointialueiden rahoituslain uudistus.

Teen päätöksiä harkiten, maalaisjärjellä ja käytännönläheisesti, tavallisten ihmisten arkea ymmärtäen. Politiikka on vastuunkantoa, jotta saadaan aikaan konkreettisia tuloksia. Haluan olla helposti lähestyttävä päätöksentekijä, joka viestii selkeästi, kuuntelee ihmisiä ja vie asioita määrätietoisesti eteenpäin jatkossakin.


Kari Laakko

Kari Laakko

Kari Laakko – Laukaa

Laukaalainen 59-vuotias Kari Laakko. (komentajakapteeni, evp) on koulutukseltaan Sotatieteiden maisteri ja Kasvatustieteiden maisteri. Laakko toimii aktiivisesti erilaisissa yhdistyksissä (mm. Keski-Suomen Rauhanturvaajat, Keski-Suomen kadettipiiri ja Kuusan vesiosuuskunta) ja vapaaehtoistoiminnassa (mm. Kanavateatteri ja Laukaan Rotarit).

 

– Haluan olla mukana päättämässä talouden tasapainottamisesta. Näissä päätöksissä alueelliset erot on otettava huomioon mahdollisimman oikeudenmukaisella tavalla. Turvallinen yhteiskunta kuuluu kaikille suomalaisille. Kyllä jokaisen on voitava käyttää taksia ja kulkea kävellen ilta-aikaan vaikkapa Jyväskylän keskustassa pelkäämättä.


Lila Heinonen

Lila Heinonen

Lila Heinonen – Jyväskylä

Lila Heinonen on 20-vuotias Jyväskyläinen ylioppilas ja tuleva varusmies.
Heinonen toimii varavaltuutettuna kaupungin- ja aluevaltuustossa. On ympäristö- ja rakennuslautakunnan jäsen, sekä myös hyvinvoinnin- ja terveydenlautakunnan jäsen.

Kokemusta Lilalta löytyy nuorisopolitiikasta ja nyt parin vuoden ajalta kunta- ja aluepolitiikasta.

– Tärkeintä politiikassa minulle on Suomen ja suomalaisten etujen ja aseman vankkumaton puolustaminen. Se tarkoittaa minulle realistista talouspolitiikkaa, turvallisen tulevaisuuden rakentamista, sekä suomalaisuuden arvostuksen palauttamista.

 


Sivu päivittyy uusien henkilöiden liittyessä ehdokaslistallemme.