Julkilausuma15.1.2017

Heikko rataosuus hidastaa uuden biotehtaan ja UPM Jämsä satamakuljetuksia.

Keski-Suomesta junalla etelään matkaavien tuotteiden ja henkilöiden tulee varautua vuoden kuluttua valitettavaan hidastukseen ja turvallisuusriskin lisääntymiseen rataosuudella Jämsä–Orivesi. Keski-Suomen Liiton asiantuntijoiden mukaan haitta voi kestää jopa viisi vuotta, ja se johtuu siitä, ettei valtio ole varautunut tosissaan kaksoisraiteen rakentamiseen tälle rataosuudelle, vaikka tavaraliikenne kaksinkertaistuu jo vajaan vuoden kuluttua.

Erityisen ikävä logistinen heikennys tämä on vuodenvaihteessa starttaavalle uudelle Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehtaalle, jonka tuotanto on suunniteltu kulkevaksi tällä yksiraiteisella rataosuudella. VR on tilannut uuden Äänekosken tehtaan tuotekuljetuksiin Siemensin valmistamia Vektron-vetureita ja 70 erikoisvaunua (KL 21.12), kuljetuskalusto on mutta raide puuttuu.

Lisäkuormaa rataosuudelle tulee siis Äänekosken biotehtaalta arviolta lähes miljoona tonnia vuodessa. Se on suunnilleen sama määrä kuin UPM:n Jämsän tehtaat kuljettaa paperia nyt tällä samalla rataosuudella.

Tiedämme, että jo nykyisin junat joutuvat odottamaan vastaan tulevia Jämsän ja Oriveden välillä. Metsäteollisuuden tuotekuljetukset ovat tarkkaan aikataulutettuja, asiakkaat eivät odota, junat kulkevat kuin karuselli. Jämsäläisten murhetta lisää se, ettei paperiteollisuus kestä mitään infran heikennyksiä Suomessa. Jämsässä pelätään, että tämän rataosuuden välityskyvyn heikennys saattaa johtaa korvaaviin paperin toimituksiin Euroopan tehtailta.

Kaksoisraide on ollut listoilla jo vuosia. Molemmat yhtiöt tuovat Suomen kansantalouteen miljardeja. Päättäjät eivät ole ottaneet uuden teollisuuden tuotekuljetuksia tosissaan huomioon, vaikka yhtiö on selvästi ilmoittanut Äänekosken tehtaan olevan jo vuonna 2018 nimellistuotannossa. Valitettavasti ei ole vielä myönnetty edes suunnittelurahaa hankkeeseen, jonka rakentaminen kestää ehkä noin viisi vuotta. Keski-Suomen Liiton Perussuomalaisten maakuntavaltuutetut ovat tehneet asiasta viime vuonna kiirehtimisaloitteen.

 

Perussuomalaisten Keski-Suomen piirihallitus 15.1.2017

Heli Kupari, piirin puheenjohtaja

 

LISÄTIETOJA: Esko Järvenpää, esko.jarvenpaa@nullgmail.com, puh. 040-7035742

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa